30.10.2013

Hei, pidetään e-kirjamessut!

Kävin viime viikonloppuna Helsingin Kirjamessuilla ja huomasin, että messut olivat kyllä suuremmat, mutta kustantamoita oli vähemmän kuin ennen. Eikä se ollut mikään ihme. Olen tehnyt markkinointia kustantamoissa ja hoitanut myös messujärjestelyjä. Tiedän, minkä summan keskisuuri kustantamo panostaa kirjamessuviikonloppuun. 

Summa on noin 10 000 euron paikkeilla. Tällä summalla katetaan messuosallistumisen maksut, osaston suunnittelu ja rakentaminen, messutyöntekijöiden palkat, maksuliikenne, ohjelmaan osallistuvien kirjailijoiden ja haastattelijoiden palkkiot ja kestitsemiset, mainonta sekä kirjalogistiikka. Messukulujen kattamiseksi on myytävä aikamoinen läjä kirjoja. Ihmettelen, miten se saadaan 2-5 euron hintaisilla kirjoilla onnistumaan.


Kirjamessuohjelmaa oli paitsi lavoilla, myös kustantamoiden osastoilla. Toinen toistaan mielenkiintoisempia kirjailijahaastatteluita jäi kokematta messuhälinässä ja tungoksessa. Jalkoja pakotti, janotti ja istumaan ei päässyt. Jotenkin tuntui, että messujen pääasia eli kirjat ja kirjailijat jäivät kaiken sen messuamisen alle.


Miten tuoda e-kirjat esille messuilla?


Twitterissä käytiin viikonloppuna keskustelua siitä, miten e-kirjat voisivat näkyä kirjamessuilla tai kirjakaupoissa. Jotenkin ajatus tuntui keinotekoiselta. Miksi e-kirjoja pitäisi myydä fyysisesti, jos ne ovat digitaalisia tuotteita? Vaatiiko kirjamessujen järjestäminen megahallin vai voisiko kirjatapahtuman järjestää verkossa, kuten @JPeterF twiitissään ehdotti?






Tänä aamuna luin Someco Oy:n bloggauksen Striimaus välittää tapahtumat ja tunnelmat etäälle ja ihmettelin, miten vähän sekä Turun että Helsingin Kirjamessuilla käytettiin hyväksi suoraa videostriimiä. Yle lähetti ohjelmaa omalta lavaltaan ja satunnaisesti messujen muilta ohjelmalavoilta, mutta kustantamoiden omilla osastoilla tätä mahdollisuutta ei käytetty hyväksi. Kun kirjailijan haastattelua olisi striimattu suorana verkkoon, olisi samalla myyty hänen teostaan e-kirjana. Myöhemmin tallennetta olisi jaettu kustantamon kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa.


Kuinka e-kirjatapahtuma järjestetään?


Jos halutaan tehdä e-kirjasta yhtä vetovoimainen ja tunteita herättävä tuote kuin painetusta kirjasta, se tarvitsee ympärilleen messujen kaltaista nostetta, joilla saadaan kontaktia kirjailijaan ja hänen teoksiinsa. Pitää siis järjestää e-kirjamessut!

  • Hankitaan tila, oli se sitten kahvila tai kustantamon oma tila.
  • Hankitaan kirjailijoita haastateltavaksi ja hyvä haastattelija.
  • Hankitaan yhteistyökumppani, joka hoitaa haastattelujen videostriimauksen ja tallennuksen.
  • Hankitaan osallistujiksi kuluja jakamaan mm. e-kirjakustantamoita, kirjaverkkokauppoja, julkaisupalveluita tms. tarjoavia yhteistyökumppaneita. Huom! Kirjaverkkokauppojen chat-asiakaspalvelijat olkoot valppaina palvelemaan messuyleisöä.
  • Hankitaan paikalle myös oikeaa yleisöä tuomaan tunnelmaa.
  • Hankitaan sosiaalisen median kuratoija välittämään e-kirjamessujen tunnelmia.
  • Perustetaan tapahtuma, päätetään päivämäärä, mainostetaan tilaisuutta ja pidetään e-kirjamessut verkossa!

2 kommenttia :

  1. Tätä e-kirjojen osallistumista tavallisille kirjamessuille tai pelkästään e-kirjoihin keskittyvän tapahtuman järjestämistä on tullut pähkäiltyä muutama vuosi. Olen jutellut todella monen ihmisen kanssa siitä, miten e-kirjoilla voisi osallistua tavallisille messuille, mutta yhtään käyttökelpoista konseptia ei ole keksitty. Siis kannatan lämpimästi ajatusta e-kirjamessuista. Klaava Media on mukana.

    VastaaPoista
  2. Tosi mielenkiintoinen näkökulma kirjamessuihin!

    VastaaPoista